Yrityksen kasvu tarvitsee myös johtajuuden kehittämistä

Yritysten kasvun esteet ovat yleensä yritysten sisällä. Yrityksen kasvaessa ja toiminnan laajentuessa tekeminen monimutkaistuu; tulee uusia ihmisiä, tuotteita, palveluita, asiakkaita, markkinoita, järjestelmiä, jne. Jos johtamista ei kehitetä kasvun rinnalla vastaamaan uutta monimutkaistuvaa tilannetta, vastaan tulee jossakin vaiheessa lasikatto kasvulle.

Pitkävaikutteiset LMI-lääkkeet ja niiden terveelliset sivuvaikutukset

”Haluan muutosta. Tässä ja nyt, heti ja kaikki.” Elämme pikaratkaisujen kulta-aikaa. Itsensä kehittämisessä pikaratkaisut eivät kuitenkaan tuota kestäviä tuloksia pidemmän päälle. Ajattele, jos olisikin olemassa pilleri, joka saisi aikaan haluamasi muutoksen kuin taikaiskusta!

Ratkaisevaa on, miten päätät reagoida

Elämä tuo eteen kaikenlaisia tilanteita. Isompia ja pienempiä shokkeja ja katastrofeja. Näinhän se menee, ei kaikkea voi etukäteen suunnitella eikä varsinkaan aina suju niin kuin on suunnitellut. Moniin tilanteisiin voi kuitenkin varautua ennakolta miettimällä jo etukäteen, mikä voi tulla esteeksi omien päämäärien tavoittelun tiellä ja suunnittelemalla, miten sellaisesta tilanteesta parhaiten selviäisi.

Mitä päämäärätaitosi voivatkaan olla?

Johtajan päämäärätietoisuus ja taito näyttää suuntaa vaikuttavat porukan innostukseen, tekemiseen ja onnistumiseen. Johtajan tavoitehakuisuus on selviö, ajattelemme. Hän tietää luvut, mittarit ja palkitsemis-systeemit, ja hän tähtää kasvuun. Todellisuus on toista, väitän! Siksi valmennuksessani työstetään johtajan ja organisaation päämääriä, luodaan tavoitteisiin kirkkautta ja jäsennystä ja rakennetaan edellytyksiä maaliin pääsemiseen.

Bli lite bättre på att sätta mål och planera så slår du de flesta

Försvagade konjunkturer och stor osäkerhet på världsmarknaden avspeglar sig också i de finska företagen. Hur ska vi hålla upp lönsamheten? Hur ska vi attrahera kunnig arbetskraft? Vad kommer att hända post corona? Forskaren Ossi Aro har gjort en genomgång av ledarskapets utveckling i finländska företag under 2010-talet. Enligt honom har vi ännu stora möjligheter att öka lönsamheten genom förbättrat ledarskap, dessutom utan att det kräver stora ekonomiska satsningar.