-Työni on organisoidumpaa ja fokusoituneempaa. Sen myötä myöskin ainakin omasta mielestäni tehokkaampaa, kertoo DMG Mori Finland Oy:n toimitusjohtaja Lauri Erkkola käytyään LMI:n Tavoitteista Tuloksiin® -valmennuksen johtajuuskehittäjä Hanna Tuomisen kanssa.

Tulosta selkeydellä ja tavoitteellisuudella

Lauri Erkkola kertoo, että erityisesti ajankäytön ja tuottavuuden tehostamiseen keskittyvä valmennus tuotti nopeasti mitattavia tuloksia. Organisaation toimenkuvat ja tehtävät on nyt jaoteltu selkeämmin ja toimintaa vahvasti ohjaavat tavoitteet on määritelty kolmelle osa-alueelle (myynti, aftersales, henkilöstö).

Suoraa rahallista hyötyä hänen mukaansa on vielä tässä vaiheessa vaikea sanoa, koska suunnitelmat on valmisteltu vuodelle 2022, mutta viime vuodesta tuli jo yrityksen historian paras liikevaihdon noustua edellisvuoden 12,5 miljoonasta 20,6 miljoonaan euroon. Myös tulokseen Lauri Erkkola on selvästi tyytyväinen.

Ajan käyttö tuottavimpiin töihin

Omiakin toimintatapojaan Lauri tehosti merkittävästi ja totesi jättäneensä paljon turhaa tuottamatonta työtä pois ja käyttävänsä jäljelle jääneen ajan huomattavasti aikaisempaa tehokkaammin. Hän kertoo, että ajan käyttö oikeisiin, tuottavimpiin töihin on tuonut selkeää hyötyä yritykselle. Johtajan omien päämäärien ja suunnitelmien selkeyttäminen on auttanut paljon myös yrityksen sisäisessä viestinnässä ja tuottanut hyviä tuloksia.

– Kommunikoin entistä selkeämmin ja suoraviivaisemmin, sillä olen huomannut että selkeämpi viestintä ja suunnitelma auttaa ihmisiä pitämään fokuksen oikeissa asioissa.

Suunnitelmallisuuden kehittäminen auttoi Laurin mukaan muuttamaan omaa asennetta kiirettä kohtaan. Ajatustapa muuttui niin, että pystyi luottamaan siihen, että kiire ja työkuorma on otettavissa hallintaan. Kyky asettaa asiat tärkeysjärjestykseen parani merkittävästi ja auttoi pitämään fokuksen oikeissa asioissa kiireenkin keskellä.

Suunnitelmallisuus auttaa ennakoimaan

Lauri kertoo suurimman hyödyn ohjelmasta olevan hyvin konkreettinen muutos omissa arkisissa tavoissa, mikä heijastuu koko yrityksen toimintaan.

– Olen oppinut organisoimaan työtäni ja työtapojani, priorisoimaan ja fokusoimaan tekemistäni. Johtaminen on muuttunut enemmän proaktiiviseen suuntaan, kun aikaisemmin se oli reagoimista.

Koko organisaatio toimii tehokkaammin, kun toimitusjohtaja pystyy ennakoimaan tulevia tilanteita ja toimii päämääräsuuntautuneesti.

– Oma olo on huomattavasti varmempi ja luulen, että yrityksen ilmapiiri on mukavampi kaiken kaikkiaan. Konsernijohtokin vaikuttaa tyytyväiseltä, kertoo Lauri.

Linkki asiakkaan nettisivulle  DMG Mori Finland Oy
Linkki Hanna Tuomisen esittelyyn
Lue lisää LMI:n Tavoittesta tuloksiin -ohjelmasta
Lue lisää Hannan blogikirjoituksesta: Hei! Tavoitteet ylitetty!