Johtaja! Ei ole hyvä hetki ajanhallinnalle

Näin se on. Koskaan ei ole hyvä hetki ottaa omaa aikaa hallintaan. Ei tule sitä hetkeä, jolloin tuntuisi, että nyt on hyvä hetki pysähtyä ja pohtia, mitä ovat tärkeimmät asiat – teenkö oikeita asioita oikeaan aikaan.

Visualisointi johtajan työkaluna

Visualisoinnin taito on kykyä nähdä haluttu tulevaisuus ennen kuin siitä tulee todellisuutta.
Voit saavuttaa sen minkä pystyt visualisoimaan!

Pääsetkö yli omista reaktioistasi?

Yksi hyvän johtajuuden ydintaidoista on kyky tunnistaa ja muokata omia reaktioitaan yhteisen luovuuden, tuottavuuden ja onnistumisen maksimoimiseksi. Kun johtaja ei suostu automaattireaktioidensa ohjaamaksi marionetiksi, alkaa hän kummasti kuulemaan muiden hyviä ajatuksia ja kykenee yhä uudelleen luomaan parempaa yhteistyötä ja tulosta.

Levollisuus on tehokkuuden syntypaikka

Kuuntelin kerran kirjailija, psykoterapeutti Tommi Hellsteniä, joka puhui työstä, tiimeistä ja tehokuudesta. Tiimeissä, jotka pystyvät aitoon yhteistyöhön ja turvallisuuteen, työviihtyvyys paranee. Sen mukana myös tuloksellisuus paranee, kun ihminen tekee vähemmän, mutta saa enemmän aikaan. Työntekijä on tehokas, mutta levollinen.

Asiantuntijasta johtajaksi etenemistä voi tukea

Asiantuntijasta johtajaksi -polulla etenemisessä on paljon riskejä ja vaaran paikkoja. Jo heti polun alussa koko homma voi mennä pieleen. Riskit on hyvä tiedostaa etukäteen, jolloin niihin voi varautua. On hyvä muistaa, että asiantuntijasta johtajaksi etenemiseen löytyy hyvää ja asiantuntevaa ulkopuolista tukea.